Slider

VANHUKSET JÄTETÄÄN TUNTEINEEN JA TARPEINEEN USEIN YKSIN ”Kyllä sinä tähän pian totut”

Jaa tämä kirjoitus

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter
Share on email

Vanhukset joutuvat selviämään vanhuuden mukanaan tuomista menetyksistä usein yksin. Vanhusten kyky käsitellä menetyksiä on harjaantunut, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö vanhus tarvitsisi näihin tilanteisiin ihmistä, joka ei mitätöisi hänen tunteita ja tarpeita.

Kuvitelma vanhuudestani tässä ajankohdassa

Yksilön omaa vastuuta vanhuuteen varautumisessa korostetaan, mutta aina ennakointi ei riitä, jos vanhuudessa emme tule kohdatuiksi. Pahimmillaan meistä tulee näkymättömiä.

Seuraavaksi pohdin miltä tuntuisi olla vanhus nyt ja tässä näin kokemuksiini peilaten.

Terveyteni heikkeneminen on johtanut siihen, että olen tullut riippuvaiseksi muiden avusta. Harrastuksistani, kirjoittamisesta ja sisustamisesta olen luopunut jo kauan aikaa sitten. Leskeksi jäin muutama vuosi takaperin, josta toipuminen on edelleen kesken. Ikävöin miestäni kovasti. Nukun edelleen parivuoteessamme, vaikkei käsi enää otakaan kädestä iltaisin. ”Sinun on lakattava suremasta”, sanovat.

Nyt on tullut aika luopua kodistani, jossa olen asunut useita vuosikymmeniä. Tilalle on tulossa hoitolaitos. Tutustumiskäynnillä kyyneleet kohoavat silmiini. ”Kyllä sinä tähän pian totut” saattaja lohduttaa, ”katsopas kuinka upea ruokasalikin täällä on!”

Hoitoneuvottelussa käydään läpi hoidontarvettani, palvelutalon ohjelmaa ja aikatauluja, sääntöjä ja henkilökunnan toimenkuvia. Istun hiljaa. Eikä siinä, koen, ettei minun neuvotteluun odoteta osallistuvankaan.

Ystäväpiirini on käynyt harvaksi, koska niin moni ystäväni on jo kuollut. Adressille tai kukkaviholle on tullut aivan toisenlainen merkitys, kun sen valitsee lapsuuden ystävälleen, ikätoverilleen. Valaisevat minua, että ”jaa, no sellaista se elämä on, jokainenhan täältä vuorollaan lähtee ja olihan se Anni jo vanhakin.”

Haluaisin minä omankin kuolemani ottaa puheeksi. Väistämätönhän se on. Ei siitä kukaan halua kanssani kuitenkaan keskustella. Saattavat nuoremmat sanoa, että ”Voi voi, eihän meistä kukaan tiedä, vaikka minä kuolisin huomenna! Se on nyt vaan elettävä tässä päivässä.”

Jäljellä olevat ystävät ovat huonokuntoisia hekin, eivätkä jaksa enää kyläillä, ainakaan ilman saattajaa. Ja saattajilla on kiireitä. Puhelimessa ystävät eivät välttämättä kuule enää puhetta ja Lissukin vain jankkasi sitä, että rahat on varastettu.

Kivut ja säryt ovat läsnä joka päivä, välillä niitä on enemmän, välillä vähemmän. Yritän sanoa hoitajalle, josko saisin kipulääkettä, kun kolottaa niin kovasti. Hoitaja ei osaa kuitenkaan suomea, joka on minun äidinkieleni. Hoitaja vastaa ystävällisesti, että ”Eijei kova kolo… Lääkkeet vasta myöhemmin… Sinulla mennä illalla.” 

Toinen hoitaja näyttää olevan niin kiireinen, etten hänen vauhtiaan henno pysäyttää. Ymmärränhän minä sen, meitä autettavia on niin paljon. En minä haluaisi olla vaivaksi. Antaa olla. Särkeköön.

Lapseni soittaa. Ilahdun. Mietin puhelua koko loppupäivän. Saan puhtia niin, että haen kastelukannun, koska huomaan kukkieni alkavan lakastua. Oi, minä pidän niin kukista. Aikeeni kuitenkin estetään: ”Älä sinä sinne mene sotkemaan, kaadut vielä.”

Tartu kädestä käteen – ainakin toivon niin

Olen tullut siihen pisteeseen, että puhe- ja liikuntakykyni ovat menneet. Hoitohenkilöstö vaihtuu tiuhaan. Ja onhan täällä myös niitä, joita tämä työ ei kiinnosta. Kerrankin eräs hoitaja kertoi minua kuivittaessaan toiselle hoitajalle, ettei tällaista paska työtä, toisten perseitten pyyhkimistä tekisi, jos ei olisi pakko! Mutta oli jäänyt työttömäksi ja työkkäristä oli ohjattu hoitajan työhön.

Makaan sängyssäni ja kuuntelen radiota. Sieltä tulee Emma Salokosken ”Näkymätön”:

Multa kylmää kättä sait
Huomiotta täysin jäit
Sulle käänsin selän
Kun mua tarvitsit
Aina sivuun oottamaan
Varjoon sut laitetaan
Huomaamatta syrjäpöytään istumaan
Kuka sua nyt huomaiskaan
Tapettiin kun sulaudut taas

Syitä tuskin kysellään
Juhlista kun kutsumatta taas sä jäät
Sinä olet näkymätön, huomaamaton, suojaton

Jonoissa sut ohitetaan
Kyynärpäät sua kolhii vaan
Juuttunut oot vilttiketjuun ikuiseen
Yrität mua tavoittaa
Sydäntäni koskettaa
Myötätunnon taidon mulla elvyyttää
Mut ketä edes kiinnostaa
Kuulla kun sua pelottaa

Sinä olet ilmaa vaan
Katseen täynnää tyhjää jäätävän taas saat
Sinä olet näkymätön, huomaamaton, suojaton

Minua alkaa itkettää. Katson kuolleita kukkiani. Katson seinällä olevia kuvia lapsistani ja miehestäni. Itkuni yltyy. Toivon, että joku tulisi luokseni, tarttuisi käteeni ja silittäisi poskeani. Näyttäisi katseellaan, että hän ymmärtää. Ja tuntisin, ettei hänellä olisi kiire mihinkään.

Harjoitellaan läsnäolemisen taitoa

Vanhukset ovat tottuneet elämän kolhuihin, mutta emme voi olettaa, että niistä tulisi selvitä yksin. Todellisuudessa näin kuitenkin on, jonka seurauksista kertovat osaltaan tilastot: Vanhus tekee itsemurhan Suomessa joka toinen päivä (Tilastokeskus, tilasto vuodelta 2017) ja joka kolmas vanhus kokee itsensä jokseenkin yksinäiseksi (Savikko 2008).

Meidän nuorempien saattaa olla vaikeata ymmärtää vanhusta, koska emme ole itse vanhuutta vielä läpikäyneet. Kohtaamiset jäävät vajaaksi usein siksi, että niihin linkittyy vaikeita tunteita tai koemme itsemme kiireisiksi pysähtymään asioiden äärelle. Tästä seuraa vanhuksen tunteiden mitätöintiä.

Opettelemalla tunnetaitoja, kohtaamista ja läsnäoloa tässä hetkessä, varaudumme vanhuuteen parhaiten. Esimerkin kautta taidot tarttuvat ja karttuvat tuleviin sukupolviinkin, jolloin meillä on paremmat mahdollisuudet tulla vanhoina kuulluiksi ja kohdatuiksi. Näin vanhuuteen ei tarvitse varautua kauhunsekaisesti. Rakennetaan siis yhdessä huomisen vanhuutta olemalla läsnä tänään.

Lähteet:

Savikko N. Loneliness of older people and elements of an intervention for its alleviation. Hoitotieteen väitöskirja. Turun yliopisto, 2008.

Tilastokeskus. Kuolemansyyt. [www-dokumentti] 17.12.2018 [haettu 23.10.2019]  https://www.stat.fi/til/ksyyt/2017/ksyyt_2017_2018-12-17_tau_001_fi.html

4 Responses

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muita artikkeleja

Kiitos hiljaisille puurtajille.

Tuli mieleeni, että jos tätä ei ole joku kuullut, niin olisi hyvä kuulla. Minä haluan tämän osoittaa vanhustyössä toimiville hoitajille, vaikka laulu on tehtykin eri