Slider

Pitäisikö sinun vai yhteiskunnan pitää huolta iäkkäästä vanhemmastasi?

Okei. Vanhemmat on vanhenneet ja tarvitsevat arkeensa apua. Mitäs nyt? Keskustelupalstoja lukiessani aihe on hyvin arvolatautunut ja keskustelu musta- valkoista. Hoidan, koska haluan. En hoida, koska en halua. Hoidan, koska on pakko. En hoida, koska ei ole pakko. Nautin. Syyllistyn. Syyllistetään. Syyllistän. Katkeroidun. Uhraudun. Elämä on. Kaltaiseni pohdiskelija saa kyllä tämänkin asian äärellä pitkän tovin vietettyä ja ajatustyö jää silti kesken. Postauksesta tulikin sen verran pitkä, jotta jaan sen useampaan osaan. Tässä ensimmäisessä postauksessa käyn asiaa enemmän yhteiskunnan näkövinkkelistä. Kysymys

Lue lisää »
Yleinen

Aikamme paradoksi

Meillä on suuremmat talot ja pienemmät perheet. Enemmän mukavuuksia, mutta vähemmän aikaa. Meillä on oppiarvoja, mutta vähemmän järkeä. Meillä on enemmän tietoa, mutta vähemmän harkintakykyä. Enemmän asiantuntijoita, mutta myös enemmän ongelmia. Enemmän lääkkeitä, mutta vähemmän terveyttä. Me olemme käyneet kuussa asti ja palanneet takaisin, mutta meidän on vaikea ylittää katu tavataksemme uuden naapurimme. Me rakennamme lisää tietokoneita käsittelemään lisää tietoa, tuottamaan ennennäkemättömän määrän kopioita, mutta meillä on vähemmän yhteydenpitoa. Me olemme tulleet eteviksi määrässä, mutta tyhmiksi laadussa. Elämme nopean ruoan

Lue lisää »
Vanhuus

KANNATTAAKO MUISTELEMINEN?

”Jokaisella on tarina kerrottavanaan. Jos vain joku kysyy, jos vain joku kuuntelee.” (Gibson Faith) Kun peltotyöt oli sateen vuoksi lopetettava, vei isä minut kaksoissiskoni kanssa sateen ropinaa kuuntelemaan heinätalliin, jossa oli peltikatto. Siellä sitä sitten pötkötettiin ja kuunneltiin legendaarista tarinaa siitä, miten ”Maija kissoja uitti” ja muita hänen lapsuusmuistojaan neljän siskonsa kanssa. Olin lapsi, kun mummoni kuolivat, vaarejani en ole nähnyt. Mutta isäni on aina ollut kova muistelemaan ja kertomaan tarinoita. Vaikka nykyisin muistellaankin kotisohvalla, onneksi saan kuulla niitä yhä.

Lue lisää »