Main 2 - copy
Main 2 - copy - copy
Main 2 - copy - copy
PlayPause
previous arrow
next arrow

Annammeko itse iällemme merkityksen vai ikä meille?

Jaa tämä kirjoitus

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter
Share on email

96- vuotias tuttu palvelutalon asukas kävi yksin vierailulla sukulaisensa luona junalla Helsingistä Kotkassa. Apuvälineenä hänellä on keppi. Matka meni hyvin. Helsingin Rautatieasemalla hän kertoi kysyneensä neuvoa lipun ostoon, mutta muuten hän ei ollut tarvinnut apua. Kertoi suutahtaneensa hoitajille, jotka olivat ihmetelleet ja päivitelleet hänen jaksamistaan tehdä kyseinen kyläreissu.

”Virkeä ja pirteä” 100 -vuotias jaksaa yllättää nuoremman ikäpolven uudelleen ja uudelleen. Ehkä siksi, että lähestymme vanhuutta usein termien: heikko toimintakyky, raihnaisuus, muistiongelma ja avun tarve (riippuvuus) kautta.

Se, mikä välillä tuppaa unohtumaan on, että olemme yksilöitä myös vanhetessa. Usein vanhukset lokeroidaan kaikki samaan nippuun. Ajatellaan, että mitä missäkin iässä kuuluu jaksaa ja mihin osallistua. Ollaan pikkaisen holhoavia. Toki aidosta huolesta, mutta toisinaan täysin turhaan.

Yksilöllisiä kokemuksia kerätään koko elinikä, matkaan tarttuu hyviä ja huonoja asioita, etuja ja haittoja. Näin ollen missään ikäryhmässä ei ole myöskään niin paljon vaihtelua elämänkokemuksissa kuin vanhusten ryhmässä! Sinne mahtuu jo melko paljon sattumia, onnea ja satunnaisuuksia.

Ja kuten tiedetään, pitkäaikaishoitoon joudutaan toimintakyvyn heikkenemisen, ei iän perusteella. Mutta armollisuutta tässäkin. Nimittäin monesti näkee korostettavan, kuinka toimintakyvyn heikkeneminen on itsestä kiinni, vanhuus on vain asenne. Kyllä se vaan niin on, että arpaonni suosii toisia enemmän, toisia vähemmän sairauksien osaltakin.

Sitaatti on ”Hyvinvointi vanhuudessa – valmistautumista,
sopeutumista, luopumista
ja hyväksymistä”
– tutkimuksesta.

Ympäristö myös antaa signaaleja siitä, miten tulisi vanheta. Ei todellakaan yksilöllisesti, vaan kaikki saman kaavan mukaan. Toisaalta korostetaan aktiivista ikääntymistä, mutta toivotaan sen tapahtuvan omissa poteroissa. Toisaalta toivotaan jo ”himmailua”, ettei se mummo nyt jokaisessa kissanristiäisissä hyppäisi. Ennen ostettiin viisikymppiselle keinutuoli lahjaksi – jotta eiköhän se olisi aika siirtyä jo taka-alalle kiikkumaan.

Tärkeintä kai olisi, että jokainen voisi vanheta kuten itse tahtoo, tehdä tai olla tekemättä, osallistua tai olla osallistumatta. Aina tämäkään ei ole itsestä kiinni. Joka tapauksessa voimme jokainen kapinoida omalta osaltamme vanhenemisen normistoja vastaan, mikäli toivomme niihin muutosta. Kysymys kuuluukin: annammeko itse iällemme merkityksen vai ikä meille?

#ikääntyminen #vanhuus #aktiivisuus #passiivisuus #yksilöllisyys

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muita artikkeleja

Mitä on tarinasi takana?

”Nyt kirjoitan muutaman rivin sinne rakkaaseen kotiin, jossa niin monta vuotta saimme rauhassa elää ja kasvattaa pienokaisiamme…Teitä rakkaudella viimeiseen asti muistava miehesi ja isänne. Kirjoittakaa

Annammeko itse iällemme merkityksen vai ikä meille?

96- vuotias tuttu palvelutalon asukas kävi yksin vierailulla sukulaisensa luona junalla Helsingistä Kotkassa. Apuvälineenä hänellä on keppi. Matka meni hyvin. Helsingin Rautatieasemalla hän kertoi kysyneensä