Elämäntarinatyöskentelyn hyödyt

Elämäntarinatyöskentelyn hyödyt

Kirjoitin isäni muistelmat lyhyesti ylös. Isä oli osan jo aikanaan kirjoittanut ja minä niitä vähän muokkasin ja sitten haastattelin. Tai kuuntelin ja kirjoitin, kun isältä ei kirjoittaminen enää niin suju.

Aiemmin olin kirjoittanut useita vanhusten elämäntarinoita työskennellessäni palvelutalossa. Ne olivat lyhyitä, muutaman tunnin haastatteluita, mistä työstin tekstin mm. hoivakansioon. Pidin näitä tuokioita kuitenkin merkittävinä uuden asukkaan tullessa hoivakotiin, jotta sain ymmärryksen hänen historiastaan ja ajatuksistaan, en vain sairauksista ja palveluntarpeesta.

Viime syksynä sain pitää Eläkeliiton kautta ”Kirjoita juuresi näkyväksi” -ryhmää ihanan Sini Heikkilän kanssa (Häneltä on ilmestynyt mm. Kesän ensimmäinen pääskynen). Voi miten mukavaa oli innostaa (tai vakaa pyrkimys ainakin siihen) osallistujia kirjoittamaan tarinansa näkyväksi. Edes pienesti. Edes muutamaan valokuvaan kirjoittamalla.

MIKSI ELÄMÄNTARINAT KANNATTAA KOOTA KANSIIN?

  1. Jonakin päivänä lapsenlapset voivat todella arvostaa sitä, että heillä on kirjallisia tietoja siitä, mistä he ovat lähtöisin.
  2.  Tulee säilytetyksi ja siirretyksi kulttuurista perintöä sukupolvien välillä.
  3. Elämäntarinakirjoittamisen kautta saa oman äänensä kuuluviin – oman elämän päähenkilönä saa itse valita sivuhenkilöt ja tapahtumat, mitkä haluaa muistaa/kirjoittaa ylös😉
  4. Vahvistaa tunnetta oman elämän arvosta
  5. Kun elämää käy läpi uudelleen muistojen kautta, voi tapahtumat saada uusia merkityksiä ja ajatuksia esim. voidaan nähdä, mitä hyvää vastoinkäymisistä on voinut seurata tai vakuuttua, että tuostakin selvisin!
  6. Hyvistä muistoista voi ammentaa iloa, voimaa ja perspektiiviä vaikeina aikoina. Hyviä hetkiä on ollut ja siten niitä voi olla edessä vastakin🤗
  7. Stimuloi/aktivoi aivoja -erinomainen keino ylläpitää mielen toimintoja!

Suosittelen kirjoittamaan oman tarinan minkä ikäisenä tahansa! Ja mitä nuorempana aloittaa, sitä mahtavampaa kirjoituksiin on palata ja nähdä ne myöhemmin uudessa valossa. Ja vanhempien ja isovanhempien muistojen tallettamiseen kannustan niin ikään.

On olemassa paljon oheismateriaalia kirjoittamisen tueksi (mm. täällä) ja valmiita kirjojakin täytettäväksi.

Aloita vaikka tästä:

Muistan, kuinka lapsena pelkäsin…

Muistan, kuinka lapsena tunsin ylpeyttä…

Muistan, kuinka lapsena ihailin…

#elämäntarinatkansiin#elämäntarina#muistelu#kirjoittaminen#elämäntarinakirjoittaminen
#ikiomakirja
#tarinanarvoinen


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.