Veteraanipäivä saattaa mennä ohi arjessa. Palveluasumisessa työskennellessäni se oli itsenäisyyspäivän lisäksi yksi arvokkaimmasta ja sykähdyttävimmistä päivistä.

Kyyneleet pyrkivät väkisin, kun katsoin niitä pyörätuoleissaan ja rollaattorien vieressä istuvia asukkaita, moni pukeutunutkin tilaisuutta varten. ”Joku” kenraali puhumassa ja voi sitä ryhtiä kuulijoissa. Koululaiset laulamassa ja asukkaiden kostuneet silmäkulmat. Minulla ne kyyneleet tulivat kiitollisuudesta, toisaalta surusta, siitä mitä he ovat joutuneet kokemaan, mitä menettämään.

🙏Kiitollisuutta tunnen tänään
– sananvapaudesta
– äänioikeudesta
– liikkumisvapaudesta
– itsemääräämisoikeudesta
– itsensä toteuttamisen mahdollisuuksista

Veteraanipäivänä kunnioitetaan sodan kokeneita, ei sotia. Niille on sitten ihan omat kannattajansa.

Olen kuullut sanonnan, että rauha on vain välitila. Se jäi nuorena mieleen. Enemmän olen nyt miettinyt sitä, miten se ”välitila” tulisi mielestäni hyödyntää. Suomessa on onnistuttu kasvattamaan elintasoa, elinkeinoja, kehittymään monella saralla. Se, mitä Suomi ja maailma mielestäni kuitenkin edelleen kaipaavat, on inhimillisyys. Tässä hoitajalakko keskustelussa, kun monessa muussakin, tuntuu, että Suomessa on hyvin vastakkaisia arvoja. Ja niitä olenkin sitten viime aikoina pohtinut: miten ymmärtäisin paremmin häntä, jonka arvot ovat kaukana omistani? Ihminen, joka arvostaa tavaraa enemmän kuin ihmistä. Rahaa enemmän kuin elämää. Pohdin, kuinka syvältä juurista arvomme kumpuavat ja kuinka inhimillisyys voisi olla kantavana voimana toiminnassamme? Mitä minä voisin asian eteen tehdä? Että näin pienten asioiden äärellä tässä veteraanipäivänä. Joka tapauksessa toivotan teille kaikille mukavaa päivää😊

” Hoivatkaa, kohta poissa on veljet
Muistakaa, heille kallis ol’ maa
Kertokaa lasten lapsille lauluin
Himmetä ei muistot koskaan saa”

#veteraanipäivä#sotiemmeveteraanit