Vihjailevatko vanhempasi perheenlisäyksestä vai syyllistytkö siitä, että sinusta tulisi riittää pienten lasten vanhempana myös iäkkäille vanhemmillesi? Miten on kasvatusnäkemysten laita – yhtenevätkö ne? Mahdollistatko lastenlastesi tutustumisen isovanhempiinsa vai kuormitatko isovanhempia liikaakin? Isovanhemmuutta arvostetaan ja siihen ladataan odotuksia puolin ja toisin. Vaikka se osaltaan on riemua ja rakkautta voi se aiheuttaa myös ristiriitoja ja rajanvetoa.

On yleistä, että isovanhemmuutta odotetaan ja saatetaan pitää jopa kunnia-asiana. Ensimmäinen lapsenlapsi mullistaa monen isovanhemman maailman ja isovanhemmuus saatetaan kokea hyvin voimakkaasti.

Kolmen lapsenlapsen mummo, 70- vuotias Anna* sekä vaari, 74-vuotias Toivo* avasivat isovanhemmuuden verhoa.

–on suuri asia, että saa olla isovanhempi”, Anna kertoo.

Hänen mukaansa isoäitiys on äitiyttä helpompaa vastuun ollessa pienempi, mutta kiintymys on silti yhtä syvää kuin omiinkin lapsiin:

–Huoli on lastenlapsista yhtälainen kuin omistakin.

Yli puolet suurista ikäluokista on isovanhempia, mutta koska syntyvyys on laskenut, lastenlapsia on isovanhemmilla entiseen verrattuna yhä vähemmän. Lisäksi kaikki eivät toiveista huolimatta saa isovanhemmuutta kokea. Annalla ja Toivolla on neljä aikuista lasta ja kolme lastenlasta.

–Voisha noita enemmänki olla, Anna sanoo.

Lapsia hankitaan nykyään yhä myöhemmin ja isovanhemmiksi tulemisen keski-ikä on kohonnut. Isovanhemmat saattavatkin olla pettyneitä siihen, että lapset ovat perheellistyneet niin myöhään, etteivät enää jaksakaan olla pienten lastenlapsiensa kanssa.

–Kyllähän se oma terveys vaikuttaa. Enää ei onnistu pelit, ku on toi käsi tollane. Enemmänki tekis mieli tehdä, Toivo toteaa fyysisten rajoitteiden haittaavan lastenlasten kanssa puuhailua.

Toisaalta saatetaan olla lastenlapsille jopa mustasukkaisia, koska mummi tai vaari saattaa iäkkäinä toivoa aikaa ja hoivaa lapsiltaan myös itselleen. Toisinaan käy päinvastoin: isovanhempi voi kokea, että on vielä ”liian nuori” isovanhemmaksi erityisesti, jos hänellä itsellään on vielä pieniä lapsia ja koska isovanhemmuus liitetään yhä vanhuuteen.

Useimmat isovanhemmat osallistuvat hyvin mielellään lastenlasten hoivaan. Ääripäitä ovat ns. osallistuvat isovanhemmat, jotka ajattelevat, että lapsenlapsi kuuluu myös heille, ei vain lapsen vanhemmille ja isovanhemmat, jotka eivät ole kiinnostuneita lastenlastensa elämästä. Osa isovanhemmista ei sovellu myöskään tähän rooliin aivan kuten eivät vanhemmiksikaan.

Lastenhoitoapua saadaan eniten isovanhemmista äidin puoleisilta isoäideiltä, vähiten lastenhoitoapua saadaan isän isältä. Lastenlapsia hoidetaan ensisijaisesti siksi, että halutaan olla näiden kanssa, mutta myös esimerkiksi vanhempien työkiireiden ja työmatkojen vuoksi.

Toisinaan isovanhemmat saattavat pohtia, kuinka lasten tekoa suunnitellaan ja ajoitetaan nykyisin omaan elämään sopivaksi, mutta tästä huolimatta heille ei näy riittävän aikaa. Isovanhemmat miettivät tämän ajan kiireisyyttä ja sitä, että lapsille hankitaan liiaksi tavaroita ajan ja rakkauden sijaan.

– Nykyisin kaikki on lapsilla käen ulottuvilla. Liiankin paljon, Toivo sanoo.

Toisaalta lapsiperheitä myös ymmärretään ja nyt yli 70-vuotias Toivo toteaa, kuinka kokee, että oli omille lapsille liian vähän läsnä.

–Kyllähä sitä nyt jälkeepäin on miettiny, et enemmän olis pitäny olla (lasten kanssa), mutta tuntu sillon, että oli vaa sitä työtä tehtävä, Toivo kertoo.

Ajan antamista lapsenlapsille pidetäänkin yhtenä olennaisimmista tehtävistä isovanhemmuudessa.

Isovanhempien ja lastenlasten yhteydenpito on muuttunut kasvaneiden etäisyyksien myötä vähäisemmäksi ja vain harva on enää yhteydessä viikoittain omiin isovanhempiinsa. Tämän vaikeuttaa läheisen suhteen luomista isovanhemman ja lapsenlapsen välille.

Pariskunnan lapsenlapset asuvat kaikki eri kaupungeissa, lähin lapsista 100 kilometrin päässä.

–Toivois, että enemmän sais olla (yhteydessä). Ovat kaukana niin häilyy läheisyys. Tulis ne välit läheisimmiksi kun asuisvat lähempänä, kertoo Toivo.

Niin ikään Anna vertasi nykyistä isovanhemmuutta omaan lapsuuteensa.

–Ennen suhde oli läheisempi ku asuttiin lähempänä, perhekeskeisemmin. Monellahan on lapsenlapset ulkomaillakin.

Avuksi fyysistä tapaamista korvaamaan on otettu erilaisia sähköisiä välineitä ja teknologiaa, mutta  tunneyhteyden pitäminen on sitä kautta koettu kuitenkin tutkimusten mukaan haasteelliseksi.

SUKUPOLVIEN KOHTAAMINEN

Oman lapsen myötä suhde vanhempien kanssa voi muuttua uudelle tasolle yhdistävän vanhemmuuden kokemuksen kautta. Jaettavaksi tulee asioita, joista ennen lasta ei ole tullut keskustelleeksi.

Et oon päättäny, et minä yritän olla puuttumatta, vaikka näkis, että nyt on ristiriita äidin ja lapsen välissä, ei silti kävis puuttuminen.

Toisaalta isovanhemmuus saattaa altistaa aivan uudenlaisille ristiriidoille lasten kanssa. Näkemyseroja oli kohdannut joskus myös Anna.

–No jotaki sitä välil ajattelee eritavalla, mutta ei sitä viitti sitte sanoa, että kun ite on ollu siinä tilanteessa, ku miniäks tulin taloon, ni oli neuvojia. Et oon päättäny, et minä yritän olla puuttumatta, vaikka näkis, että nyt on ristiriita äidin ja lapsen välissä, ei silti kävis puuttuminen.

Eri sukupolvet ovat eläneet tietyssä historiallisessa ajanjaksossa, joka saattaa näyttäytyä ristiriitoina ”oikeasta” ja ”väärästä”. Ennen itkemisen katsottiin kuuluvan vain pienille tytöille, uhmakkuus kitkettiin piiskalla. Vauvaa imetettiin kolmen tunnin välein ja annettiin herkutella sokerilla.

Tutkimustiedon lisääntyessä on tullut tietoa uhmakkuuden tarpeellisuudesta sekä tunteiden näyttämisen ja sanoittamisen tärkeydestä lapsen kehitykselle. Ja niin, ”lapsen tahtisuus” on imetyksessä itsestäänselvyys ja sokeri kiellettyjen listalla. Olisi tärkeää, että vanhemmat ja isovanhemmat ovat kasvatusperiaatteissaan jokseenkin yksituumaisia ja johdonmukaisia ja asioista kyettäisiin keskustelemaan.

Tunnetaidot ovat suurelle ikäluokalle, saati sitä vanhemmille, vielä melko tuntemattomia. Toiset haluavatkin olla parempia isovanhempia kun ovat itse saaneet kokea. Kiintymyssuhdemallin on kuitenkin katsottu jatkuvan yli kolmen sukupolven. Tällä tarkoitetaan sitä, että jos isovanhemmat ovat ilmaisseet tunteitaan lapsilleen, ilmaisevat lapsetkin niitä omille lapsilleen ja päinvastoin.

Opittua mallia on vaikea muuttaa, vaikka siihen monesti olisi haluakin. Anna kertoi joutuneensa työstämään omaksumiaan malleja läheisyyttä ja lämpöä koskien:

–Ei paljon tunteita näytetty (kotona), koskaan ei kotona puhuttu. Oli salaperäst. Ei ninku hyviä tunteita näytetty. Ei sitä itekään tullut vanhimmille lapsille varmaa näytettyä.

Mutta totesi, että lastenlasten kohdalla tilanne on jo toinen.

-No sitä on vanhentunu ja tullu elämänkokemusta, et kyll sitä (hellyyttä) sit niille näyttää jo.

Lastenlapset tarjoavat isovanhempien elämään sisältöä ja elämän jatkuvuuden tunteen vanhenemisen rinnalle. Perimätiedon siirtämistä sukupolvelta toiselle pidetään tärkeänä. Kuulemalla menneestä ajasta ja isovanhempien omasta lapsuudesta, rikastuttaa se lasten elämää ja antaa käsityksen elämänkaaresta. Myös Toivo haluaa kertoa lapsilleen ja lastenlapsilleen tarinoita omasta lapsuudestaan, pitäen näitä ”tarinatuokioita” tärkeinä ja merkityksellisinä.

–Minä tykkään, et ne on mukavia hetkiä. Ja kun ne tuntuvat tykkäävän.

Lastenlapsia halutaan myös helliä monin tavoin, kuten panostamalla ruokaan. Anna kertoi tekevänsä lastenlastensa lempiruokia, jotka ovat olleet joskus jopa kilpailun aihe mummolassa.

-Onpahan koettu seki, ku tulin tehneeks sitte vaa toisen (lapsenlapsen) lempiruokaa, ni toineha pakkas reppusa ja lähti tuonne tienlaitaa ninku oottamaa, että joku ottas kyytii.

Joskus suhdetta lastenlapsiin pidetään niin tärkeänä, että ollaan jopa valmiita ylittämään omat voimavarat. Isovanhemmat saattavat väsyä lastenlastensa hoitamiseen ja kokea, että heitä hyödynnetään liikaa ja etteivät lapset kiitä palveluista tarpeeksi. Tasapainon löytäminen tapahtuu keskustelemalla ja toisen tarpeita tunnistamalla puolin ja toisin.

*Nimet on muutettu.

LÄHTEET

Fågel S, Rotkirch A, Fågel I (toim.) Farkkumummoja ja pehmovaareja – uusia ikkunoita isovanhemmuuteen. Helsinki: Väestöliitto, 2010.

Danielsbacka M, Tanskanen A. Isovanhemmuus ennen ja nyt – kohti sosiologian ja evoluutioteorian vuoropuhelua. Sosiologia 3. 2010.

Hautamäki A, Hautamäki L, Maliniemi-Piispanen S, Neuvonen L. Kiintymyssuhteen välittyminen kolmessa sukupolvessa – äidinäitien paluu. Psykologia 2008:6;421- 442.

Haavio-Mannila E, Majamaa K, Tanskanen A, Hämäläinen H, Karisto A, Rotkirch A, Roos JP. Sukupolvien ketju. Suuret ikäluokat ja sukupolvien välinen vuorovaikutus Suomessa. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 2009;107. 

Oletko jo lukenut:

Lapseni mun

Motiivit selittävät omaisten mielipide-eroja vanhempien hoitamisesta