Main 2 - copy
Main 2 - copy - copy
Main 2 - copy - copy
PlayPause
previous arrow
next arrow

Kuoleman äärellä

Jaa tämä kirjoitus

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter
Share on email

Olin hautajaisissa. Ne olivat kahden vuoden aikana viidennet. Kaikki vainajat ovat olleet yli 80-vuotiaita ja heistä neljä myös lapsettomia (tai lapsi kuollut). Mutta niin, siellä kirkossa on aikaa ajatella.

Pappi usein vanhan ihmisen kohdalla kertoo, kuinka nyt sitten on niitetty kypsää viljaa. Ja minä mietin, että tämä on varmaan sitä viestintää, että ymmärrättehän tämän elämänkulun menevän näin. Mutta se lohtu siinä jää hieman ohueksi. Jos on oma isä tai äiti kyseessä, niin vaikka kuin on kypsää viljaa, niin jotenkin tulee sellainen tunne, että älä sure, ymmärrä nyt, että aika oli lähteä. Tästä olen kirjoittanut joskus täällä. (Väitöskirjatutkimuksessa, joka käsitteli tyttärien kertomuksia ikääntyneen vanhemman kuolemasta, haastateltavat kokivat, kuinka ympäristö piti ikääntyneen ihmisen kuolemaa luonnollisena ja oikea-aikaisena tapahtumana, jonka ei kuulunut herättää heidän läheisissään voimakkaita reaktioita.)

Toisaalta ”kypsä vilja” vanhus sanan tilalla on aivan kaunis vertauskuva.

No sitten eittämättä joidenkin ikäihmisen hautajaisissa (kuten tuo jos ei ole lapsia) on pälkähtänyt päähän, että eipä ole juuri kukaan hautajaisvieraista syntymäpäivilläkään pyörähtänyt. Ei olla saatu aikaiseksi. Siis vuosikausiin. Siellä sitä sitten hautajaisissa nyyhkitään (lähinnä siis ”me” nuoremmat). Jokainen omia murheitaan, kuolemanpelkojaan, menetyksiään, ehkä ajatusta omasta tai omaisen lähestyvästä kuolemasta…harva varmaan itseasiassa arkussa makaavan vuoksi kyyneleitä tiristää. Ollaan niin itsessämme, että ehkä on mietitty enemmän hautajaisvaatteitammekin kuin itse vainajaa. Onhan se vähän surullista. Toisaalta ehkä ihan luonnollistakin, kun harvoin kuoleman äärellä ollaan.

Sanoi tuossa eräs vanhempi ihminen kehitysvammaisen vanhuksen kuollessa, joka asui hoivayksikössä: no siellä hautajaisissa ei kyllä itketä. Pisti mietteliääksi.

Isäni kanssa vietimme vappua hautajaisten merkeissä.

Täytyy kyllä myöntää, että itsekin olen tirautellut kyyneleitä hautajaisissa muusta syystä kuin ikävääni vainajaa kohtaan. Olen toiminut isäni avecina hänen ystäviensä hautajaisissa useamman kerran. Alkuun itkin näissä hautajaisissa. Teen siinä samalla surutyötä vieressäni istuvaa iäkästä ja monisairasta isääni kohtaan. Toisaalta asetun hänen asemaansa. Miltä se tuntuu haudata ystäviään? Entä sisko? Puoliso? Mutta kokemukseni ja lukemani perusteella voi kyllä todeta, että ikäihmisillä on tietyllä tavalla elämänkokemus ja kyky käsitellä kuolemankin asioita usein tyynemmin kuin meillä nuoremmilla. Pelkkä arkku herättää meissä nuoremmissa jo tunteen elämän rajallisuudesta, jota ei tulla ajatelleeksi ehkä muutoin koskaan.

Koleassa säässä äidin vanha takki lämmitti.

Kuolema on minulle myös voimaannuttavaa. Sitä tulee vahvasti miettineeksi, että mitä sitä elämältään haluaa. Kun äitini kuljetettiin ruumisautolla lähikaupungista kotipitäjään, mietin matkalla äitini arkun vieressä sitä, mitä elämänohjeita äiti minulle antaisi, mitä elämältäni haluan. Hautausmaalla käynnit saavat minuun myös valettua uskoa rohkeuteeni elää oman näköistäni elämää.  Ajatus kuolemasta laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.

”Sillä pienten asioiden valossahan me täällä kerran elämme ja joskus täältä lähdemme…” (Irja Kilpeläinen).

#kuolema #iäkkäänihmisenkuolema #hautajaiset #suru #elämänrajallisuus

2 Responses

  1. Kiitos kauniista ja ajatuksiaherättävästä kirjoituksesta <3
    Terveisin, Marjo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muita artikkeleja

Mitä on tarinasi takana?

”Nyt kirjoitan muutaman rivin sinne rakkaaseen kotiin, jossa niin monta vuotta saimme rauhassa elää ja kasvattaa pienokaisiamme…Teitä rakkaudella viimeiseen asti muistava miehesi ja isänne. Kirjoittakaa

Annammeko itse iällemme merkityksen vai ikä meille?

96- vuotias tuttu palvelutalon asukas kävi yksin vierailulla sukulaisensa luona junalla Helsingistä Kotkassa. Apuvälineenä hänellä on keppi. Matka meni hyvin. Helsingin Rautatieasemalla hän kertoi kysyneensä