#MODESTY MARJATTA MUSTIKKAMAA ON UNELMATYÖSSÄÄN VANHUSTENHOITAJANA: ”En malta vieläkään jäädä kokonaan eläkkeelle.”


Jo 12- vuotiaana Marjatta Mustikkamaa tiesi unelma-ammattinsa. Aikaa vierähti välissä kolmekymmentä vuotta ennen kuin unelma kodinhoitajan työstä toteutui. Vaikka eläkepäivät ovat jo täyttyneet, käyvät Marjatan askeleet yhä työmaalle.

Marjatta Mustikkamaa nauttii vanhustyöstä, mistä unelmoi jo lapsena.

Ihmisten auttamistyötä Marjatta Mustikkamaa on tehnyt 10 -vanhasta saakka, jolloin iäkkäät sisarukset Hilma ja Viljami pyysivät häntä auttamaan heitä.

Sain markan palkkaa päivässä. Kun pääsin koulusta, pyöräilin lukemaan heille lehden, koska he eivät osanneet lukea ja tein kodinaskareita. Heidän mökkinsä oli tosi pieni. Hilmalla oli sänky ja Viljami nukkui lattialla. Kissoja heillä oli toistakymmentä. Kissat oli jo vuosia tehneet tarpeitaan sisällekin niin, että haju oli kyllä melkoinen, Marjatta muistelee.

Viljamin kuoltua Hilmalla alkoi käymään kodinhoitaja, mikä teki Marjattaan vaikutuksen.

Siitä olin ylpeä, kun Hilma luotti minuun ja sain olla kodinhoitajan apuna siivoamassa. Kodinhoitaja on ollut kyllä ihana ihminen, kun minulle jäi niin mukava muisto hänestä ja hänen työstään. Ilmoitin 12 -vuotiaana haluavani kodinhoitajaksi, Marjatta kertoo.

Aikaa vierähti kuitenkin 30 vuotta, ennen kuin unelma toteutui, minkä jälkeen Marjatta on työskennellyt kotihoidossa ja palvelutaloissa. Marjatta kokee olevansa edelleen unelma-ammatissaan, eikä ole malttanut jättää työmaata kokonaan, vaikka ikä antaisikin jo myöden.

Ihan rehellisesti voin sanoa vieläkin, että tykkään tästä työstä ja olen unelma-ammatissa.

Tämä työ on ollut niin mukavaa ja antoisaa, että en malta vieläkään jäädä kokonaan eläkkeelle. Olen saanut tehdä tätä työtä 28 vuotta. Ihan rehellisesti voin sanoa vieläkin, että tykkään tästä työstä ja olen unelma-ammatissa. Vaikka työ on raskasta, se ei ole väsyttänyt minua. Ja olen saanut olla terveenä, Marjatta sanoo.

Marjatta kohtaa avun tarvitsijat ihminen ihmiselle

Marjatta on toiminut pitkään palvelutalossa, jossa on omahoitajamalli. Siinä jokaiselle asukkaalle on merkitty omahoitaja, joka ensisijaisesti huolehtii asukkaasta.

Omahoitajasysteemissä tulee tutuksi oma hoidettava. Miten mukavaa se on myös hoidettavalle, kun tulee se tuttu hoitaja. Omaisten kanssa yhteistyö on helppoa, kun tuntee toisensa. Koskaan ei ole ollut vielä ollut sellaista henkilöä, että olisin sanonut, etten jaksa tänään häntä hoitaa, Marjatta sanoo.

Marjatta puhuu kauniisti ja arvostaen asukkaista tai vanhuksista ja käyttää sanoja kuten on ”saanut” hoitaa. Marjatta on halunnut luoda suhteen ihminen ihmiselle -periaatteella hoidettaviinsa.

Kaikkia olen kyllä kohdellut saman arvoisina ihmisinä. Kun olin lomalla laitoin kortteja, kävin sairaalassa katsomassa, jos joutuivat sinne. Hautajaisiin olen aina mennyt, jos on kutsuttu. Kotihoidossa sain kerran hoitaa yhden asiakkaan niin loppuun saakka, että järjestin hautajaiset ja vielä perunkirjoituksen. Hänellä oli sisko, joka ei enää jaksanut hoitaa hautajaisjärjestelyjä, Marjatta kertoo.

Kiitos voisi kuulua esimiehiltä useammin

Marjatta kokee työn itsessään palkitsevaksi, mutta ei asukkailta ja omaisilta saatu kiitos pahaltakaan tunnu. Esimiehiltä ja johdolta ei kiitosta vuosien varrella ole juurikaan tullut.

Marjatta kertoo uudesta työntekijästä, joka oli tullut heille töihin hänen lomansa aikana. Tämä oli ihmetellyt palaverissa, kuka on se Marjatta, josta asukkaat puhuvat.

No sitten kun hän oli nähnyt minut, niin hän sanoi ymmärtävänsä. Esimies totesi siihen, että on täällä monta muutakin hyvää hoitajaa. Se siitä.

Sen sijaan Marjatan mielipiteitä on kyseenalaistettu ja puhutteluunkin hän on joutunut puolustaessaan vanhusta.

Kuntouttava työote on hoitajakohtaista

Marjatan sydäntä lähellä on kuntouttava hoitotyö, mitä hän kuvailee tavalliseksi jokapäiväiseksi elämäksi tavallisessa arjessa. Se ei ole ohjelmoitua, mutta hoitosuunnitelmaan kirjattua. Kävellään, jos jalka vielä nousee, vaikka pienikin matka. Tehdään itse, jos vain suinkin pystyy. Olennaista on, että kannustetaan tekemään.

Kerran eräässä vanhainkodissa vanhus makasi päivät vuoteessa vaipoissa. Hän itse halusi vain maata. Saatiin työkaverin kanssa tämä henkilö pikkuhiljaa kuntoutettua niin, että hän kävi itsenäisesti vessassa. Hän alkoi päivisin istumaan kiikkustuolissa ja katselemaan telkkaria. Lopulta hän pyyhki pöydät ruokailun jälkeen ja vei ruokakärryt keittiölle pitkät käytävät. Hän jutteli kovasti ja välillä motkotti: ”Herrajumala, kun kaikki pitää tehdä itse!” Siinä kyllä näki työn tulokset, Marjatta hymähtää.

Kuntouttava työote on luonnollinen osa Marjatan työtä

Marjatta kertoo toisen esimerkin henkilöstä, joka ei ollut suostunut kotihoidossa suihkuun kahteen vuoteen. Parta ja hiukset repsottivat epäsiisteinä, sormien ja varpaiden kynsistä puhumattakaan. Hänestä tuli Marjatan omahoidettava palvelutalossa. Marjatan sinnikkyyden, myötätuntoisuuden ja rauhallisuuden ansiosta mies oli suihkutettu, parta ajettu, kynnet sormista leikattu ja jalkahoitaja tilattu ensimmäisenä päivänä.

Mikä on Marjatan salaisuus? Asenne. Marjatalla on taito saada vanhus pohtimaan, haluaako hän sitä mihin hän on tottunut vai sen mitä hän voi vielä saavuttaa. Ja tässä Marjatta on valmis auttamaan.

Hoitajalle on monesti helpompaa, jos asukas kieltäytyy. Sitten voi sanoa, että asukas saa itse määrätä.

Monesti asukas sanoo ei, jos häneltä kysytään, tehdäänkö tai mennäänkö. Riippuu hoitajasta, miten kysyy. Melkein mihin vaan asukas suostuu, jos osaa jutella oikein. Hoitajalle on monesti helpompaa, jos asukas kieltäytyy. Sitten voi sanoa, että asukas saa itse määrätä. Puhumalla kyllä selviää melkein mistä vaan, Marjatta toteaa.

Ei liene epäselvää, että Marjatta tekee vanhustyötä täydestä sydämestä. Ja se on aina positiivinen voima.

Modesty-sarja

Kirjoitan blogissani tänä vuonna vanhustyönkentällä toimivista henkilöistä, jotka kaipaisivat mielestäni lisää näkyvyyttä tai ainakin kiitokset tekemästään työstä. Sarjan nimi on MODESTY. Marjatta on #Modesty nro 2.

Seuraavat kriteerit kuvaavat näitä henkilöitä:

  • Ihminen pitää itseään samanarvoisena kuin muut.
  • Ei nosta itseään ylös muiden kustannuksella.
  • Antaa tekojen puhua puolestaan.
  • Nostaa esiin toisten taitoja ja osaamista.
  • Kiitollinen saamastaan, ei toimi ulkoisten palkkioiden takia – tärkeää oma kiinnostus asiaan.
  • Kuuntelee ja ottaa muut huomioon.
  • Yhdessä tekeminen tärkeää.

Olethan jo lukenut jutun #Modesty nro 1 Valid muistihoitaja ja kouluttaja Sirpa Remahl


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.