Täytin äskettäin 40 -vuotta. Sitä parikymppisenä kuuntelee, kuinka keski-ikäiset puhuvat ”ajan lentämisestä” ja ”vuosien vierimisestä” kiihtyvällä tahdilla. Sitten sitä alkaa elämään todeksi itse. Katsoessani naistenlehden kansikuvaa, jossa äiti poseeraa ylioppilaan kanssa, huomaan, että toden totta, olenkin itse äidin enkä tyttären ikäinen. Ja kuitenkin sitä välillä ajatuksissaan on se nuori. Ja vaikka muutoksia tapahtuu, eivät ne tapahdu kuitenkaan niin, että olisin nyt jotenkin ihan eri tyyppi, kuin se nuori minä. Tätä samaahan vanhusten parissa saa usein myös kuulla. Elämänkaariteoriat ovat mielenkiintoisia.