-
Kuoleman äärellä
Olin hautajaisissa. Ne olivat kahden vuoden aikana viidennet. Kaikki vainajat ovat olleet yli 80-vuotiaita ja heistä neljä myös lapsettomia (tai lapsi kuollut). Mutta niin, siellä kirkossa on aikaa ajatella. Pappi usein vanhan ihmisen kohdalla kertoo, kuinka nyt sitten on niitetty kypsää viljaa. Ja minä mietin, että tämä on varmaan sitä viestintää, että ymmärrättehän tämän elämänkulun […]
-
HOITOLAITOKSISSA ASUVIEN VANHUSTEN PSYYKKISEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN
Vanhuusikä tuo mukanaan monia muutoksia, menetyksiä ja erilaista luopumista. Huono terveys voi johtaa kasvavaan avun tarpeeseen ja kodin tilalle tulee hoitolaitos. Hoitolaitokseen ”joutuminen” voi olla seurausta myös leskeytymisestä, jolloin suru yhdessä kodista luopumisen kanssa on suuri elämän käännekohta. Jos nykyisin palvelutaloon ”päästäänkin”, tarkoittaa se usein sitä, että toimintakyky on jo huomattavasti alentunut. Luopumista on täytynyt […]
-
Hyvää veteraanipäivää!
Veteraanipäivä saattaa mennä ohi arjessa. Palveluasumisessa työskennellessäni se oli itsenäisyyspäivän lisäksi yksi arvokkaimmasta ja sykähdyttävimmistä päivistä. Kyyneleet pyrkivät väkisin, kun katsoin niitä pyörätuoleissaan ja rollaattorien vieressä istuvia asukkaita, moni pukeutunutkin tilaisuutta varten. ”Joku” kenraali puhumassa ja voi sitä ryhtiä kuulijoissa. Koululaiset laulamassa ja asukkaiden kostuneet silmäkulmat. Minulla ne kyyneleet tulivat kiitollisuudesta, toisaalta surusta, siitä mitä […]