Slider

SUOMESSA VANHUKSIA VOI HOITAA KUKA TAHANSA

Jaa tämä kirjoitus

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter
Share on email

Totta vai tarua?

Ai haluutte tietää vanhustyöstä?

No koulutusta tähän ei varsinaisesti tarvita, mutta jos on tottunut tekemään liukuhihnatyötä, niinku mäkin olin ennen tos tehtaalla, ni sillee pärjää… Just sano pomo, et ottaa töihi kenet vaa, kuka tulee tost ovest sisään. Et silleen arvostetaan kaikkia täällä. Ei mitään älytöntä ”suosittelija” listaa tartte lähtee metsästää.

Rikosrekisteriä täällä ei kysellä… Et onhan munki tullu joskus törttöiltyä, mut harvemmin enää. Lääkkeitä saa silleen aika helposti tuol kotihoidon puolella. Kato kun on se linjaus, et hoidetaan niitä tuolla kotona mahdollisimman pitkään, et on tosi muistisairaita siellä. Ni ei ne kyl tajuu tai sit ainakaa kukaa usko niitä, jos viet vähän niiltä omaanki tarpeesees… Et on kyl rentoo.

No välillä sit joku nipottaa noista pomolle. Saattaa se pomo sit sanoo, et älä vie jooko niitä vanhusten lääkkeitä, et tulee sanomista… Et tollee ninku annetaan sit perehdytystäki tähä työhö.

Tärkeenä mä pidän tässä työssä joustavuutta, kun monesti noita työvuoroja tehään useampi putkeen. Onneks nyt on noita opiskelijoita, ni ovat sitten viikonloppuna tuuraamassa.

Niin ja sitten on ymmärrettävä nää kastijaot täällä, että eka tulee johto, sitten me hoitajat ja lopuks sit noi vanhukset.

On täältä porukkaa munkin aikana lähtenyt. Ne on ollut niin herkkähipiäisiä. Itkeneetkin jonkun vanhuksen kuolemaa ja surkutelleet, jos joku jää välillä suihkuttamatta. No onhan se vuoro taas ens viikolla!

On tääl ihan hauskaaki. Tos just työkavereiden kanssa kokoonnuttii yhen mummon sängyn ympärille, ku se sylki sitä ruokaa koko ajan pois. Et kyllä osas olla naurettavan näkönen.

Hyvin tääl pärjää, jos vaa korostat ninku, mitä oot päivän aikana tehny. Et jos oot siivonnu siel asiakkaalla vaik paskat siitä keittiöstä, ku sehän ei varsinaisesti se siivous sulle mitenkää kuulu, ni kannattaa korostaa noita just. Ei nyt tietenkää joka päivä tollee pidä taipuu tekee, mut ninku ainaki sit kertoo siitä palaverissa…

Noi omaiset välillä kyselee, et onhan äiti nostettu joka päivä pyörätuoliin. Sanoin mä, et on on. Pysyy omaiset tyytyväisenä. Pienet valkoiset valheet ei haittaa. Ja vielä lisäsin, et tällaseen viriketoimintaakin viedään. Ha haa, no en kyl tasan lähe mihkää kuskaamaan!

Et jotenki seki, et on hoitotyön linjaus, et ei passata, mut noi omaiset unohtaa ninku sen. Ja hoito on kuntouttavaa, josta paljon puhutaa. Et ne jotka ite pääsee, ni on täs palvelutalos kerran kuussa tuolijumppa. Yks vapaaehtonen vetää.

Ja on meille koulutustaki. On kaks pakollista koulutusta käytävä kerran vuotee. Tutkijat oli jotai tutkimusta tehneet sillee tuol jossain, et… En mä ny muista, mut saa niistä ninku sähköpostii jonku koosteen. Ja sit on noit kehityskeskusteluja pomon kaa. Viimeks höpötettii kissoist.

Mut on nää vanhukset… Et tää Maireki täs on kyl taas niin pysähtyny, ei ymmärrä mistää mitää. Mut nii.. Oota häly..”En mä ny kerkii, onhan sulla vaippa. Pissaa niihi!”

Palkka nyt on mitä on. Mut noin ninku toisaalta, et eihän tää työ mitää kummosta oo ja sillee… Et periaatteessa ihmisten parissa tehtävää työtä, mut kuitenki ninku vanhusten… Mut, et kuka tahansa tätä voi tulla tekeen. Ai nyt on mun oma puhelin…”Moi! Joo, ei täs mitään…Töissä vaa. Mä meen toho rauhallisempaa paikkaa puhuu… Nii, ai sano sillee. No kerro kaikki!

Motivaation ja koulutuksen puute altistaa vanhusten kaltoinkohtelulle

Kertomus ei ole satu, vaan perustuu näkemääni ja kuulemaani. Jo toistakymmentä vuotta olen ihmetellyt kuinka vanhuutta ja vanhenemista ei yhteiskunnassamme arvosteta. Tämä näkyy vanhustyöhön kohdennetuissa resursseissa sekä koulutuksen ja työn vaativuuden aliarviointina. Ei ihme, että työtä pidetään kiinnostamattomana ja huonosti palkattuun työhön ei ole tunkua.

On selvää, että koulutusta tarvitaan MYÖS vanhustyössä, jos todella halutaan sen olevan laadukasta ja asiakaslähtöistä. Työntekijöiden koulutuksella on erityistä merkitystä kun kyseessä on fyysisesti ja usein myös henkisesti muista riippuvaiset ryhmät kuten vanhukset*. Kaltoinkohtelun eri muodot esiintyvät sitä helpommin, mitä enemmän ei motivoituneita ja kouluttamattomia hoitajia vanhustyöhön ajautuu.**

Olen huolestuneena kuunnellut keskustelua lähihoitajatutkinnon koulutuksen heikosta tasosta. Vanhustyö kysyy monipuolista osaamista, koska vanhusten ryhmä on niin moninainen. Mutta kuka opiskelee, kun töihin pääsee vähemmilläkin tiedoilla? Ja miksipä ottaa opintolainaa, kun tiedetään, että niiden maksamiseen menee lähihoitajan palkalla tovi jos toinenkin?

Haluan kuitenkin muistuttaa, että alalla on paljon upeita, työnsä kunniakkaasti hoitavia hoitajia ja esimiehiä. Onkin valitettavaa, että kun sekaan mahtuu kaikenlaisia työntekijöitä, kohdistuu arvostelu myös niihin, jotka eivät sitä ansaitsisi.

Kun soveltuvuuskokeet jätettiin lähihoitajan tutkinnosta pois, otettiin yksi askel taaksepäin ja vanhustyöhön pyrittiin ohjaamaan kaikki kynnelle kykenevät. Edelleen pitkäaikaistyöttömät ja vaikeasti työllistettävät ovat heitä, joita lähihoitajakouluihin kosiskellaan ja nimenomaan vanhusten pariin. Lähtökohtana tulisi olla työttömän tarpeet, ei vanhustyön epätoivoinen tilanne.

Hoitajalla täytyy olla itsellään vahva kuva siitä, että tekee tärkeää työtä. Jos tämä puuttuu, syntyy turhaumia ja se näkyy pahimmillaan kaltoinkohteluna.

Soveltuvuuskokeet ovat tulleet paikoitellen takaisin ja muun muassa Super on vaatinut vain ammattilaisia alalle. Tapahtuisi edes vähän karsintaa. On yritettävä pitää kiinni koulutuksesta ja sen tasosta, sillä jos lyömme hanskat tiskiin ja mietimme vain tämän hetken tilannetta, menee aika lopulta tulipalojen sammuttamiseen.

Tehdään paljon hienoa tutkimustyötä ja kehitetään erilaisia hyvinvointiin tähtääviä ohjelmia vanhuksille. Aidosti ihmetellään, miten tämä ei ole jalkautunut käytäntöön? Yksinkertaisesti, koska ei sillä ole mahdollisuutta. Jos tarvehierarkian huipulta tuodaan ideoita, eivät ne voi toteutua, jos ensimmäinen, perustarpeiden, tasokaan ei täyty.

Lisäksi niin pitkään kun vanhustyön johtoportaan ”ahaa-elämykset” ovat tasoa: nyt ymmärrän, että vanhukset ovat erilaisia ja lehtorien esimerkit kuvaavat omia isovanhempia, ei voida puhua vanhustyön syvästä tuntemuksesta.

Heitä, jotka koulutuksen laadusta haluavat edelleen tinkiä ja heitä, jotka ajattelevat, että hoitotyötä voi tehdä kuka tahansa, kehottaisin pohtimaan, mitä tämä voi tulevaisuudessa omalla kohdalla tarkoittaa. Tai sitten voi uskoa, ettei itse raihnaistu tai muisti petä. Tsemppiä siihen.

Mitä mieltä sinä olet? Kannattaako koulutus? Miten motivaatio näyttäytyy sinun työssäsi (ei tarvitse olla hoitoalalla)?Mitä ajatuksia postaus herättää? Kommentoi alla.

Lähteet:

*Haataja T, Ahti L, Kaasalainen M, Kirmanen L, Nissinen R, Nurmi I, Rantakokko K, Taiveaho S. Valvonnan avaimet. Selvitys vanhainkotien ja asumispalveluyksiköiden mitoitusperusteista. Etelä-Etelä-Suomen lääninhallituksen julkaisuja 2001;44. Helsinki: Hakapaino, 2001 [www-dokumentti] 2001[haettu 12.10.2009]

**Bu`zgová R, Ivanova K. Edler abuse and mistreatment in residential settings. Nursing Ethics 2009; 16: 110-126.

Saarnio R. Fyysisten rajoitteiden käyttö vanhusten laitoshoidossa. Oulun yliopisto. Lääketieteellinen tiedekunta. Hoitotiede. Väitöskirja. 2009.

Sipiläinen H, Kankkunen P, Kvist T. Kaltoinkohtelu vanhainkodeissa –hoitotyön johtajien käsityksiä altistavista tekijöistä ja ennaltaehkäisystä. Gerontologia 2011; 25:15- 26.

7 Responses

  1. Näitä samoja asioita mietitään muutaman työkaverin kanssa. On ahdistavaa olla työyhteisössä jossa kännykkä ja kaveeraaminen ovat vanhuksia tärkeämpiä. Johto ei halua tietää epäkohdista eikä jalkaudu katsomaan mitä tapahtuu. Esimiesten kannattaisi lukea kirjauksia – sieltä rivien välistä näkyy osa karmivasta todellisuudesta. Johto jakaa kannustuspalkintoja ihmisille jotka jättävät vanhukset yksin sänkyihinsä 24/7, työntekijöille jotka ovat laiskoja, juoksevat tupakalla ja teettävät muilla työt. Työtekijöille, jotka eivät anna vanhuksille tarpeeksi ruokaa ja juomaa, eikä koskaan mitään hellyyttä tai virikettä. Ruskealla kielellä pärjää, valitettavasti. Samaa kieltä käytetään kun vanhusten ja omaisten kuullen puhutaan vanhuksen sairauksista tai arvostellaan jotakin vanhusta tai toista työntekijää. Jokaisessa tiimissä on yksi tai pari hyvää työntekijää jotka ovat päivästä toiseen ahdistuneita ja miettivät miten saisivat ne muut työntekijät ymmärtämään mitä kärsimystä he aiheuttavat hoidettaville ja työkavereille. Jos yrittää muutosta, saa puukkoa selkään ja valejuoruilu alkaa. Surullista taistella jatkuvasti tuulimyllyjä vastaan. Yksin ollaan näiden murheiden kanssa. Kohta on alan vaihto edessä kun ei jakseta tätä enää.

    1. Kiitos viestistäsi! Kuvailemasi epäkokohdat ovat eettisesti niin kuluttavia työntekijälle, että ne työn kuormittavuuden päälle saavat kyllä monen vaihtamaan alaa. Tämä on tullut esille monissa kuskusteluissa. Ja tämä ajaa kierteeseen, josta eniten kärsivät vanhukset.
      Mielenkiintoinen tämä sinun kertomasi ‘hyvän työntekijän’ palkitseminen. Meinasin laittaa sen itsekin tuohon kertomukseen, koska olen nähnyt saman vanhustyössä.
      Mutta en voi kun toivottaa paljon tsemppiä sinne❤️

    2. Tämä on niin totta, mitä kirjoitat. Alan vaihto pyörii jatkuvasti mielessä, koska oma moraali ja etiikka ei kestä katsoa sivusta. Lisäksi juurikin noin, ruskealla kielellä ja kaksinaamaisuudella pärjää pomojen edessä ja palkintoja jaellaan monesti juurikin niille äänekkäille kieroille.

      1. Hei Salla, valitettavan yleinen ongelma vanhustyössä tuo, että etiikan vuoksi työntekijät vaihtavat paikkaa ja usein kokonaan alaa. Tuntuu ehkä niin voimattomalta alkaa toimimaan epäkohtien eteen, koska kokee olevansa “pieni piipittäjä” suuressa koneistossa. Tsemppiä!

  2. Juuri tätä mieltä olen aina ollut, kelpaa kuka vaan hoitamaan monisairaita vanhuksia. Koulutus on mitä on, ei soveltuvuustestiä !!! Tullaan työhön ja luullaan, että se on helppoa, ei todellakasn ole. Hoidamme jonkun rakasta äitiä, isää, siskoa , veljeä. Yksinäistä vanhusta jonka lähinomainen on hoitaja.

    1. Kiitos kommentistasi! Juuri näin ja tuokin näkökulma, että kaikilla ei ole ketään. Oikeasti hoitaja on joillekin ainut kontakti päivässä tai viikossa. Ja jos tämä sattuu olemaan “kuka tahansa”, mitä se tekee vanhuksen elämänlaadulle? Tsemppiä sinulle!

  3. Huvittuneena ja murtuneena luin. Koulutusta tarvitaan.
    Itsellä kokemusta ajasta jolloin oli soluhoito malli ainutlaatuinen. Osasto jaettu soluihin ja laitosapulaiset osallistui hoitoon ja hoitajat siivoukseen.
    Hyväkuntoiset potilaatkin olisi työlistetty jos olisivat pystyneet.
    Itse kovin siivoukseni heikonlaiseksi aikaan ieväksi. Ajatus hiipui pois pikkuhiljaa
    Nykyään omat laitosapulaiset olisi kultaa kalliimpia vanhustyössä varsinkin kotona asuville.
    Palvelutalon on tiukat kriteerit eipä sinne taida vanhuutta pelkästään potevat ees päästä. Siksi hoitajan koulutuksen saaneita käsipareja tarvitaan.
    Kaikenlaisia koulutuksen omaavia ja koulutustaan päivittäviä alalle haluavia. Voimia myös perustaa perheitä ja jäädä ansaitse alleen äitiyslomalleeb vakivirasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muita artikkeleja

Yleinen

Aikamme paradoksi

Meillä on suuremmat talot ja pienemmät perheet. Enemmän mukavuuksia, mutta vähemmän aikaa. Meillä on oppiarvoja, mutta vähemmän järkeä. Meillä on enemmän tietoa, mutta vähemmän harkintakykyä.